Jaa:

Nanocomp Oy: Toimipaikka Joensuussa, markkinat maailmalla



Joensuu on toiminut Nanocompille kiitoratana maailmanvalloitukseen. Pois ”kotipesästä” menestyvä fotoniikan alan yritys ei kuitenkaan aio lentää globaalia bisnestä kun voi pyörittää vauhdikkaasti myös Pohjois-Karjalasta käsin.

Kun Veli-Pekka Leppänen sai armeijansa päätökseen Kontiorannassa, hän ajatteli, ettei koskaan palaa näille seuduille. Seuraavana vuonna mies kuitenkin opiskeli jo Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa. Yksi asia johti toiseen: opiskelukaupungista tulikin kotipaikkakunta, kun Leppänen lähti osakkaaksi yliopiston tutkimuslähtöiseen startupiin, joka tunnetaan nykyisin nimellä Nanocomp.

Nanofotoniikan pioneeriksikin kutsuttu firma on viime vuosina kokenut varsinaisen kasvupyrähdyksen yli Suomen rajojen. Päämarkkinat löytyvät tällä hetkellä Aasiasta. Bisnesten hoitaminen ympäri maailmaa on siten toimitusjohtaja Leppäselle arkipäivää.

– Minulla on yksi päivä viikossa, kun olen pitänyt aamukymmeneen mennessä puhelinpalaverin Kaliforniaan, Kiinaan ja Hong Kongiin. Ei se viestin sisältöä muuta, vaikka ollaan eri puolilla maailmaa. Nykyisin lokaalilla kun on koko ajan vähemmän merkitystä, Leppänen toteaa.

Kansainvälinen ura ja globaalit markkinat siinsivätkin Leppäsen silmissä jo yrityksen alkuaikoina. Kansainväliset kontaktit eivät kuitenkaan syntyneet itsestään. Onneksi kova työ on tuottanut tulosta, ja tukea on tullut monilta eri tahoilta. Muun muassa Tiedepuisto on ollut Nanocompin apuna viemässä pohjoiskarjalaista fotoniikkaosaamista maailmalle. Vähätellä ei pidä myöskään yliopistoa ja Fotoniikan instituuttia, joka ei ole ollut firmalle ainoastaan ponnistuslauta, vaan lisäksi tärkeä yhteistyökumppani ja uusien osaajien korkeasti arvostettu kasvattaja.

Turvallinen ja tukeva ympäristö asua, elää ja yrittää

Myös muut seudun toiminnot ovat tukeneet firman kasvua ja kehitystä. Leppäsen mukaan esimerkiksi ilman Joensuun lentoyhteyksiä yritys kasvavine liikevaihtoineen ei olisi tässä. Lisäksi tsemppiä yrittäjäarjen haasteisiin on saanut helposti kaupungin tiiviiltä yrittäjäyhteisöltä ja kollegoilta.

– Se helpottaa paljon, kun tajuaa, ettei ole näiden asioiden kanssa yksin. Ihan jo keskustelu muiden ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät bisnesmaailman raadollisuuden, antaa voimaa, Leppänen kertoo.

Vaikka tukevalta pohjoiskarjalaiselta maaperältä ponnistanut Nanocomp kehittyy, ja bisnekset kasvavat, Leppäsen mielestä firmalla ei ole syytä lähteä idästä muualle –  onhan yritys investoinutkin seudulle merkittäviä summia. Jo parikymmentä vuotta Joensuussa asunut Leppänen ei myöskään itse ole suunnitellut muuttavansa seudulta. Tästä huolimatta mies on aito maailmankansalainen: koti ja perhe ovat kyllä Joensuussa, mutta ”suola” turvalliseen arkeen tulee maailmalta.

– Joensuussa asuminen ei todellakaan tarkoita, että koko elämä olisi täällä. Ainakin omalla kohdallani arki pyörii maailmalla, ja se tekee tästä hommasta mielekästä. Erilaisten ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen on upeaa, ja sitä oppii arvostamaan niitäkin asioita, jotka Joensuussa ovat itsestäänselvyyksiä. Täällä esimerkiksi tietyön aiheuttama viiden minuutin odotus on jo pitkä aika, toista se on tuolla maailmalla, Leppänen naurahtaa.

Ensolantie 6, 80710 Lehmo